Drupal Camp 29.11.2009

Kun aamusella saavuimme helsingin rautatieasemalle ja lähdimme kohti drupal-leiripaikkaa taksilla, enpä olisi arvannut että kun poistun leiritiloista, tunnen seuranneeni jotakin merkityksellistä.

Palataan siihen myöhemmin. Ensiksi lyhyt oppimäärä siitä, mikä on Drupal.

Helpoin lähestymissuunta Drupaliin opistolaisen silmin on varmastikin Wordpressin kautta. Molemmat ovat julkaisujärjestelmiä (tai sisällönhallintajärjestelmiä), kuten vaikkapa Nexus. Siihenpä ne sitten yhtäläisyydet loppuvatkin. Wordpress on ensiksi blogijärjestelmä; Se on tehty bloggaamiseen ja sen se hoitaa hyvin. Että saa sen näyttämään ja toimimaan muulla tavalla, saa virittää oikein olan takaa. Meilläkin on jo huomattu että Wordpressin päälle tehty muunneltu ympäristö on melkein nopeampi tehdä alusta alkaen Nexuksen päälle.

Drupalissa blogi on pelkkä ominaisuus. Piirre monien muiden joukossa. Drupal taipuu periaatteessa mihin vaan. Sen joustavuutta pääsimmekin Selinin ja Lankisen kanssa ihmettelemään. Nelonen.fi, Yle ja monet muut ovat ottaneet sen jo käyttöönsä. Käyn läpi nopeasti leiripäivän pääkohdat jokaisen (merkityksellisen) puhujan osalta Otavan Opiston näkökulmasta. Leiriin sisältyi myös osuuksia, jotka olivat aika selkeästi pelkkää sponsorien myyntipuhetta. Eräänkin puhujan kalvoilla yhteys Drupaliin oli lähinnä se, että se käyttää PHP:tä. Loppuosa oli pelkkää omien palvelujen kauppaamista piilotettuna näennäiseen asiaan. Se on sinäänsä ymmärrettävää, eikä tuotteista jäänyt huono kuva. Huomasi että Steve Jobsin kauppapuheita on kyylätty netistä. Jokaikinen asia oli siistiä ja mahtavaa. Suomen kielessä superlatiivien käyttö on hieman kornia.

Ensimmäisinä puhujina olivat Nelonen.fi:tä rakentanut ja hallinnoiva parivaljakko.

Nelonen.fi:n rakentajina toimi avoimen koodin julkaisujärjestelmien päälle rakentava puulaaki nimeltä Exove. Esitys oli tyylikäs ja sieltä pompsahteli kaikennäköisiä mielenkiintoisia juttuja, kuten Nelosen suurin käyttäjämääräien ja niiden  samanaikaisia latauksia helpottava drupalmoduuli, http -cache nimeltä Varnish.  Pääperiaatteena oli se, että tietokannan kanssa keskustellaan mahdollisimman vähän. Hakutoinnosta vastaa Sphinx.

Nelonen.fi on vahvasti customoitu, ns. “peukutus” eli thumbs up ja thumbs down – kommentointi esimerkiksi oli modattu contrib-moduulista.  Panelointimoduuli oli itserakennettu, mutta erään kysyjän kysymyksessä pompsahti esiin Panels-moduuli.

Seuraavana puhujana oli A-lehden häiskä.

A-lehdellä on monta eri julkaisua, joten heillä drupal toimii ns. multi site – tavalla. Eli yhdestä drupal-installaatiosta hallinnoidaan montaa eri julkaisua. Domain-access on se moduuli joka moisen mahdollistaa. Tähän olisi tarvetta varmasti myöskin Otavan Opistolla, mutta Aegir- esittelyn jälkeen moiset kyllä unohtuivat aika vahvasti. A-lehden ympäristöt olivat siitä mielenkiintoisia, ettei niissä ollut ymmärtääkseni juuri customoituja moduuleja, kaikki oli ns. out-of-the-box. Vaikuttavaa miten paljon saa aikaiseksi teemoituksella ja vakiokamalla. Allekirjoittanut kyseli maksullisesta sisällöstä, ja sai aika hyviä vastauksia. Tärkeimpänä sen, että sekään ei ole drupalille mikään mahdoton tehtävä.

Kaikkein mielenkiintoisin oli ehdottomasti Aegir-hallinnointisysteemi drupalille. Tajunnaträjäyttävä suorastaan. Aegirilla on mahdollista hallinnoida kymmenistä satoihin, jopa tuhansiin moduuleihin. Eritoten eri moduulien päivittäminen (Batchina ajatteva migraatio!!!!111) ja versionhallinta, sekä virhevarmuus oli vakuuttavalla tasolla. Jos OO:n ympäristöt tulevaisuudessa toimivat Drupalin päällä, tämä on ehdoton must.  Aegirin varjopuoliksi ihan rehellisesti mainittiin asennuksen vaikeus ja linuxpakko, joista jälkimmäinen enemmänkin ominaisuus. Jos oikein ymmärsin, Aegirkin koostuu  mm. Drushista ja Hostmasterista. Komponenteista mainittiin myös Provision ja Eldir.

Aegirin tulevaisuudesta ja suunnista puhuttiin myös paljon ja kuten moni muukin härpäke, se on kohta pilvessä. Uusina piirteinä on tulossa Featuret jotka lyhyesti ovat valmiiksi conffattuja moduuleja. Aegir. Aegir Aegir Aegir. Muistakaa se nimi.

Ylen puheenvuoro oli leppoisa ja huumoria riitti mm. mediamaksuista.

Yle on suurimmaksi osaksi Drupalin päällä. Raskaimmat sivustot ovat toistaiseksi Oraclen päällä, mutta kuten vaikkapa Nelonen.fi osoittaa, php:lläkin onnistuu kun osaa. Ylen kanta drupaliin oli myönteinen ja parhaiten mieleen jäi allekirjoittaneelle ylen kokemukset drupalin kanssa. Puhuja painotti, että drupalin kanssa tarvitaan selkeä toteutusstrategia ja laadunvalvonta. Tärkeä uutta saittia pystyttäessä on myös tehdä saitille elinikäarvio. Tätä ei saisi unohtaa meilläkään. Oli hauska kuulla, että siinä missä raskasta verorahoin ylläpidettävää organisaatiota vaivaavat nopeat pakkoratkaisut, unohdetut sivustot joiden elinikä jäi lyhyeksi, moinen on tuttua omista projekteista myös. Yle kehui drupalin tietoturvaa, mutta esille nousi, että esim. PHP:ssa on tietoturva-aukkoja, jotka osaamattomissa käsissä tekevät ympäristöistä vuotavia. Tässä kohdassa allekirjoittanut möläytti väliin kysymyksen aikooko YLE tuottaa Drupalille OS-moduuleita. Vastaus oli myöntävä.

Drupal on tällä hetkellä kutosversiossaan. Seiskaversio on odotettavissa ensi vuoden kevättalvella. Uusina piirteinä tulossa parempi lokalisointi ja internationalisointi, johon kaikki voivat osallistua.  Myös globaalit adminoikeudet tekevät tuloaan, mikä on drupalin puuttuvista piirteistä ollut rasittavimpia, perässä tulevat  natiivi kuvien käsittely ja ckk-kentät. Uusi ominaisuus josta puhuttiin niin, että elementit ovat “fieldable”, eli fixatut oletukset ovat poistumassa; Käyttäjä voi määrittää itse mitä mikäkin on.

Tässä kohdassa puhelimestani loppui akku, joten muistiinpanot loppucampista jäivät vähäisiksi. Tärkeimmät asiat sentään sain otettua talteen. Viimeisenä puhuttiin lähinnä etätyöläisistä, joihin verrattuna minä en ole vielä mitään. Eikä Roope. Fiarella nimittäin on työn raskaan raatajat Intiassa. Aika penseä kuva tuli. Ajatus, että tämänkin alan työt ulkoistetaan jonnekin kehitysmaahan, on lievästi vihamielinen. Bullshit-bingossa voittaa se, joka kuulee sanan “rikkaus” riittävän monta kertaa muussa kuin rahallisessa mielessä. Tosin tässä tapauksessa voittajia ovat myös Intialaiset työntekijät, mikä ei ole läpeensä huono asia. Ajan ilmiö.

Siinäpä ne tärkeimmät. Suomessa pidetään keväällä kansainvälinen Drupal-tapaaminen, toivottavasti meiltäkin sinne porukkaa kerkeää.

One Response to “Drupal Camp 29.11.2009”

  1. Hannu Says:

    Mielenkiintoinen kokemus selvästi. Joko se on johtanut de facto-valintoihin julkaisujärjestelmän suhteen. Jari naapurihuoneessa on liputtanut joitakin pääkilpailijan vahvuuksia kuten sisällysluettelon syntymistä. Tää tuli esiin kun tuumattiin Atk-ajokorttikoulun perusremonttia. Hyvä jos saisi tästä kuuman vinkin huomenissa. Lauantaina on nimittäin tarkoitus jo tehdä linjauksia vastuutoimijoiden kanssa.

Leave a Reply