Rakas blogi, pirun Deli ja suorittamisen keveys
Hei, blogi. Anteeksi, etten ole kirjoittanut aikoihin. Sinut pistettiin pystyyn kuin baari-illan yhden illan poka. Hauskaa piisaa seuraavaan aamuun saakka ja sitten jatketaan taas samaa vanhaa. Ei nyt kuitenkaan mennä sille linjalle ollenkaan vaikka ne sosiaalisen median lonkerot pidetäänkin ihan siellä omalla puolella.
Heippa vaan myös Deli, sinä sosiaalinen sutenööri, joka välität tavaraa maailmalle huolettoman kepeästi. Vähättelemättä Delin kaltaisten ratkaisujen voimaa sinänsä, väittäisin niiden ohjaavan helposti myös tietynlaiseen pikaruokakulttuuriin. Jotain kiinnostavaa on läsnä ja siihen pitää reagoida ja jos ei muuten niin ainakin heittämällä se ilmaan.
Kyynisenä slow food -kulttuurin edustajana annan tietoisesti kaikkien noiden ihastuttavien taivaalta satavien linkkien tehdä sen, minkä ne kopittamatta tekevät joskin täytyy myöntää, että odotan myös aikaa, jolloin istun ryppyisenä kuistilla tökkien julkeata nuorisoa tammipuisella kävelykepillä polviin “those impetuous young whippersnappers, back in my time…” -jupinalla tehostettuna.
Mutta siis joo…
Tämän entryn kirvoittajana toimi sivu, jonka yhtä kaikki olisin parissa sekunnissa delittänyt eikä se informaatioarvoltaan ole taatusti yhtään sen kummempi kuin mikään muukaan, varmasti vähemmän. En delitä vaan blogaan, ihan vain osoittaakseni kunnioitustani jollekin, johon Ihan Oikeasti pysähdyin.
http://www.brainygamer.com/the_brainy_gamer/2009/04/voice-for-change.html
Linkin delimäinen yhteenveto voisi olla “pelien ääninäyttelijä peilaa työnkuvaansa” mutta kun tuota noinkin lyhyttä haastattelua luki läpi, tuli vastustamaton halu lähteä kyseisen nimettömän haastateltavan kanssa kaljalle. Tuo kuka-se-sitten-olikin käsitteli omaa arkeaan niin rauhallisella, puolueettomalla ja yleispätevällä tavalla, ettei voi kuin nostaa hattua.
Idealismi ja realismi harvoin lyövät kättä mutta tuosta paistoi läpi sellainen mukavan arkinen perusharmonia. Optimistille elämä on yhtä sateenkaarta, yksisarvisia ja loputtomia mahdollisuuksia kun taas pessimistille se on sitä yhtä ja samaa ankeaa harmaata jossa hyvässä lykyssä “aina vika löytyy jostain muualta, jotakin voit syyttää.” (huh, tulipas likainen olo kun PMMP:n lyriikoita jo pitää lainata…) Arki nyt kuitenkin sauvoo kaikessa rauhassa omaa latuaan ja realiteetit muuttuvat enempi ajan kanssa ja murrosten myötä kuin yhden ihmisen päivittäisen mielentilan mukaan. Tuolloinkin yksilö voi kuitenkin kulloisessakin tilanteessa antaa stressaamatta sen oman silloisen parhaansa. Jos jotain jää antamatta, ei se mihinkään katoa tai ole mistään pois.
“No mitäs tossa nyt on, itsestään selvää, lapsikin tuon tajuaa” sanoo joku. Niinpä. Itselleni kirjoitan, henkinen lapsi olen aina ja aikuiseksi en kasva ikinä. Repikää siitä.
Tags: linkit, proosa, sosiaalinen media
Huhtikuu 15th, 2009 at 8:07 am
Itsekin olin jo huolestunut kuinka meidän blogi tämän hiljaiselon ottaa… Hyvä että joku sentään muisti.
Huhtikuu 15th, 2009 at 6:30 pm
Hyvä, sisältörikas, aktiivinen ja mielenkiintoinen blogi syntyy aina tarpeesta eikä tavoitteesta mutta teknoblogi, kuten valtaosa kaikista blogeista, edusti jo syntyessään tuota jälkimmäistä. Tällä kertaa helppo ja näppärä tekninen ratkaisu ongelmaan “tekniikka on outolintu” mutta juuri näin pitkälle tuollainen tekninen ratkaisu kantaa.
Minä en ainakaan kirjoita yhtään mitään vain sen vuoksi, että sille on sosiaalinen tilaus ja sille tarjotaan kanava. Kirjoitan silloin, kun siltä tuntuu ja miltä milloinkin tuntuu mutta aina itselleni. Jos teknoblogi on siihen luonteva kanava niin mikä ettei mutta yleensä ei ole; työaikana en blogaa ihan vain periaatteesta ja vapaa-aikana sosiaalisvaikutan enempi omien harrastusteni parissa, joista harvemmin irtoaa mitään yleismaailmallisen kaunista kaiken kansan ihmeteltäväksi.
Yhtä kaikki, teknoblogi on ihan kiva olla olemassa. Ei tämä mikään aito blogi ole mutta kyllä se puolustaa paikkaansa kanavana, johon voi aina tiputtaa jotain etäisesti siihen liittyvää silloin, kun siltä tuntuu.
Palaverimuistioille sun muille tämä on niin naurettava media että oksat pois mutta toivotaan, että tuollainen kuolee omia aikojaan pois. Mitä muuhun tulee, keep ‘em coming mutta aina asian eikä median vuoksi.
Syyskuu 12th, 2009 at 8:21 pm
Helkkarin hyvä otsikko ja juttu muutenkin… katselen ja kiertelen – ja ihmettelen – tässä näitä puolivirallisia blogeja
Itse tarttis sit vissiin seuraavaksi blogata Delin onnesta ja autuudesta – tiedon merkityksellisyyden luokittelun vaihtoehdoista SoMessa. Itsellenihän tuo Deli on se hillopurnukka, jossa on kaikki se, jonka olen lukenut ja hyväksi havainnut ja jota voin tarvita tulevaisuudessa
BR,
http://delicious.com/brauesa
Syyskuu 21st, 2009 at 12:14 pm
Kiitos, olen samaa mieltä edellisten kanssa; hyvin kirjoitettu juttu.
Lokakuu 19th, 2009 at 10:00 pm
“Kyynisenä slow food -kulttuurin edustajana”, no tuossapahan se. Vaatimuksena työpaikkaan pitäisi olla aina kyynisyys – tai ei sentään. Kyllä sen nopeasti työssä oppii ja sitten selviääkin jo hnegissä.