Tutkiva je kehittävä opettajuus, itsearviointi
Keskiviikko, Marraskuu 26th, 2008
Tutkiva ja kehittävä opettajuus, itse arviointi
Mielestäni tunnistan oman opettajuuden kannalta tärkeimmät kehityskohteet ja osa-alueet. Osallistuminen kehitykseen on minun osaltani miltei täyspäiväistä. En osaa määrittää millä tasolla olen, mutta lukuvuoden lopussa osaan sanoa kuinka oma panokseni auttoi työyhteisöäni päämäärän toteuttamisessa. Tiedonhallinta osaaminen on omalta osaltani dokumentointia tehdyistä askeleista. Avasimme ning yhteisön, johon kokoamme kaikista foorumeista palautetta ja joita kaikki voivat kommentoida. Tällä on tapahtunut erittäin hedelmällistä keskustelua, joka on kehittänyt niin minua itseään kuin meidän ympäristöämmekin valtavasti. Oma osaaminen on mielestäni edistynyttä. Mitä tulee yhteistyö ja verkosto osaamiseen, niin olen omasta mielestäni hyväksyttävällä tasolla. En nimittäin vielä tiedä loppu tulosta omista kehityshankkeista, enkä näin ollen voi arvioida kuin matkaa päämäärään. Tosin se matka onkin juuri kaikkein mielenkiintoisin.
Luulenpa, että minulla on vielä kehitettävää niin yleisessä tiedostamisessa eli siinä mitä milloinkin kannattaa alkaa kehittämään. Tämä epävarmuuteni ehkä osaksi johtuu juuri meneillään olevasta muutoksesta, jossa ei ”normaalia” tarttuma pintaa ole eikä ole mihin verrata. Kaiken kaikkiaan tämä oppimistehtävä on ollut mielenkiintoinen taival omaan työympäristöön. Mieltä avartavaa on pohtia syvällisesti, mitä ollaan tekemässä ja miksi sekä mihin päädytään ja onko se haluttua. Yleisesti arvioiden Tässä opintotehtävässä olen hyväksyttävällä osaamisen alueella ehkä hieman kallistuneena edistyneen suuntaan.